Ansamaa

mysterious   ✧  Storytelling   ✧  stable milieu

Jazzdruid Lumos

KTK-III

Druna on M Layouts / raitatossu.net/mayflower vuotias sim-game sport-horse tamma
Syntyi 12/04/18, Säkä 162 cm ja väritykseltään ruunikonkirjava
Esteratsastus painotteinen, tasolla 80cm
Hevosen omistaa Dochas Ansamaa (vrl-14810) ja kasvattanut Stall Lumos

VH20-253-0003   +   PKK3576

Luonne

Hoitaessa Druna on kohtelias. Sillä on tammamaiseen tapaansa välillä vähän huonoja päiviä, mutta pahan mielensä neitokainen osoittaa vain huiskimalla hännällään ja mutristamalla huuliaan: kavioita tai hampaita ei siis esittele. Mikään hoitotoimenpide ei varsinaisesti Drunaa häiritse, mutta kavionpohjistaan se on aavistuksen arka ja nopeasti nykäisee jalan takaisin maahan mikäli puhdistaessa tai vuollessa ottaa liian rajuin ottein anturasta. Kengittäjän on siis oltava todella rauhallinen ja hellä.
Ratsuna emän puolelta tuleva täysverinen perimä pääsee esiin. Druna kiihtyy helposti ja on hyvin herkkähipiäinen, eikä sitä voisi kuvitellakaan ratsastavan raipan tai kovakouraisten apujen kanssa. Pahojaan ei Druna tee eikä koita päästä ratsastajasta eroon vaikeissakaan tilanteissa, varsinkin jos selässä on tuttu ja turvallinen ihminen joka osaa laskea tamman kierroksia sen joko hermostuessa tai innostuessa liikaa. Esteillä Druna nimittäin osaa pistää kaasun pohjaan... Emänsä puolelta se on onneksi perinyt tarkat ja herkät jalkansa, mikä hieman helpottaa höyryveturin lailla kiitävän hevosen kanssa kun puhdasta rataa etsitään.
Maastoillessa Druna saattaa hieman säpsyä ja tuijotella, mutta se pysyy aina hyvin käsissä kunhan selässä ei itse hermoile liikoja. Luotettavan kaverihevosen takana tamma uskaltaa jopa rentoutua. © Pölhö

Sukupuu

i. Lumos Sorcerer
Fn, KTK-II
sgsh, 167cm, rnkmkrj
ii. Exitus Spiritus
PP-MVA Fn KTK-III, YLA2, PJ-16 Winner
sgsh, 168cm, trnkrj
iii. Finis Heros
iie. Gottlieb
ie. Filia Regis
Fn
old, 168cm, rnvkkokm
iei. King II
iee. Ophelia
e. Jazzbomb Lumos
Fn, KTK-III
xx, 162cm, rnkrj
ei. Akatosh
KTK-III, ERJ-III
xx, 167cm, vkkokrj
eii. Arkay
eie. Azura
ee. Jazzmine
Fn, KTK-II
xx, 162cm, rn
eei. Jazzman
eee. Shooting Birds


Kilpailukalenteri

00.00.00 Kisapaikka Kilpailu Luokkataso 0/0 0vp
00.00.00 Kisapaikka Kilpailu Luokkataso 0/0 0vp
Statistiikka 0: 0 - 0 - 0     ✦     Kauden 2021 keskiarvo 0vp
Palkintokaappi


ERJ 15kpl

31.10.20, Valokylän Talli, 2.Karmaisevat kurpitsat! 80-120cm, 2/4 (tarina)
01.08.20, Pähkinälaakso, 2. "Jokin on vinksallaan", 1/3 (tarina)
10.04.20, Kadon Kartano, 50 cm, 2/13
07.04.20, Kadon Kartano, 50 cm, 2/13
05.04.20, Kadon Kartano, 50 cm, 1/13
04.04.20, Kadon Kartano, 50 cm, 2/13
30.03.20, Mörkövaara, 60 cm, 5/30
29.03.20, Mörkövaara, 60 cm, 5/30
27.03.20, Mörkövaara, 60 cm, 5/30
19.03.20, Kototalli, 60 cm, 4/30
18.03.20, Kototalli, 50 cm, 2/24
17.03.20, Kototalli, 50 cm, 3/24
15.03.20, Kototalli, 60 cm, 5/30
11.03.20, Kototalli, 50 cm, 1/24
29.02.20, Hiivurin Suomenhevoset, puomiluokka, 1/10 (CUP)

Päiväkirja

Halloween kilpailut 31/10/20
Valokylän talli, Pölhö

Tuomarin kommentti: "Hyvänä kakkosena tuli varsin suurieleinen hyppääjä esteille eksyneine ratsastajineen. Tarina kulkee hyvin, keskittyen suoritukseen ja tehtävänantoon. Siinä on selvästi paljon hauskasti faktamaisena esitettyä pohdintaa ratsastajan ja ratsun taidoista sekä suhteesta, sekä mukava juonikäänne loppua kohti. Helppolukuinen, kevyt ja nautittava lukukokemus, joka esittää asiansa lyhyesti mutta ytimekkäästi. Kuvassa on mukavan rento piirtojälki sekä huvitusta lisäävät ilmeet!"
Toisin kuin voisi luulla, Druna ei ole oikeasti mikään jänishousu. Herkkä se on kylläkin kuin mikäkin, peilaa 100% ratsastajan tilaa ja vähän enemmänkin. Siksi sitä kaikki pitävät arkana: oikeasti se olen vain minä!
Siksi on oikea ihmeiden ihme että ylipäätänsä käyn sen kanssa estekisoissa, kun mie en siitä pidä ja Druna tartteisi oikeasti jonkun varmemman kuskin. Vielä suurempi ihme on että lähdin halloween-teemaiselle radalle säikyttämään ratsupoloani puolikuoliaaksi. Ihmeiden ihme puolestaan oli se, ettei Druna ottanutkaan hepulia jokaisesta liehukkeesta, kurpitsasta ja fosforiluurangosta. Kävipä nimittäin niin, että stressasin niin paljon radan muistamista että unohdin kokonaan kauhistella kaikkea mikä voisi hevosta järkyttää. Siinä itsevarmuus kohisi rytisten kun huomasin nelosesteelle mennessä meidän hyppäävän kauhurataa kuin vettä vain.

Sitä suurempi oli yllätys ja myöhempi ketutus kun Druna päättikin maailman mitättömimmän pystyesteen puraisevan varpaasta, olihan siinä — herranjumala — kynttilöitä maassa! En ollut lainkaan varautunut siihen kenguruloikkaan joka siivitti meidät turvallisesti (ratsulta kysyttäessä. Mie olen toista mieltä) mokoman kauhistuksen yli. En edes tiennyt että Druna osaa vetää takajalat niin alle kuin mitä sillä esteellä, ihan alta escuela prospect jos oltaisiin oltu kouluradalla eikä esteen päällä...
Hengissä selvittiin, mutta aion kysyä tänään vielä peilikuvaltani että mikä hemmetti tämä pakottava tarve mennä uhmaamaan kohtaloa esteradalla on? Jotkut ihmiset vain on luotu kouluratsastajiksi, ja sellaiset voisivat pysyä lestissään.

Nuorten hevosten arvostelutilaisuus 30/10 - 1/11/20
Storywoods, Pölhö

Vähän läpällä lähdettiin Drunan kanssa tähänkin tilaisuuteen — en jaksanut uskoa että se olisi mitään oikeasti tikkiin pistettyjen ja vaivalla laitettujen kisanuorten keskellä. Oikeassa olin. Ei meillä siis mitenkään huonosti mennyt ja Druna osasi käyttäytyä yllättävän rauhallisesti, miekin muistin jopa koeradan enkä hyperventiloinut vaikka estekorkeus oli jopa HUIMAT 60 cm, mutta jotenkin tottuneena Geraltin kanssa niitettyyn menestykseen jousiammuntapuolella tää keissi oli vähän plääh. Ei miua vaan mikään inspiroi esteratsastuksessa, joten ihmettelenpä kovasti miksi sitä miun on pakko sitten hinkata? Esittääkseni muille? Todistelenko itselleni jotain? Koeratsastuksen kommentit oli kyllä ihan kannustavia, tai siis tuli sellainen olo etten nyt ihan ole Drunaa pilannut...
"Kirjava tamma näytti ihan mukavalta, hieman energiseltä ratsastajansa alla. Tamma liikkui energisesti ja se vaikutti yllättävän rohkealta nelivuotiaaksi. Noustessani tamman selkään se hieman jännittyi ja alkuun kaasu meinasikin hieman hirttää kiinni. Kuitenkin kun yhteistä säveltä alkoi löytymään osasi se rentoutuakkin, jolloin liike vapautui lisää.
Hyppyihin Jazzdruid Lumos lähti reippaasti ja se hyppäsi ilmavasti, mutta ei liioitellen. Vähän huonommasta paikasta siitä tuntui epäröinti, mutta tuettuna se silti lähti hyvin hyppyyn ja selvitti esteet myös tällaisesta paikasta. Innostuttuaan reipas, mutta ei hallitsematon. Todennäköisesti hyvä ja tarkka esteratsu tulevaisuudessa jos tamman into ja varovaisuus pysyy samanlaisena. Mahdollisesti jopa aikaluokkien tähti."

Tarinakisat Pähkinälaaksossa 1/8/20
Pähkinälaakso, Pölhö

Jo lähtökohtaisesti koko tilanne oli vinksahtanut. Minä, klassinen pieni piipertäjä joka piteli kädessään mieluummin miekkaa kuin esteraippaa, ERJ:n alaisissa kilpailuissa näyttämässä siltä että tiedän mukamas mitä teen vaikka todellisuudessa olin täysin hukassa. Minä, luotettavia ja turvallisia hevosia haaliva varman päälle pelaaja, nuoren ja itseänikin epävarmemman Drunan selässä. Minä, mukamas viisas pieni ihminen, lähtenyt näillä spekseillä kisaamaan esteillä, vaikka en edes pidä koko lajista! Hullua, eikös?
Siellä minä kuitenkin pyörin, verryttelyssä, muiden tiellä ja varsinaisena jokerikorttina. Druna oli astunut kopista vieraalle pihalle lähtökohtaisen uteliaana, hyvällä viballa ja sopivissa määrin pinkeänä, mutta allekirjoittaneen oma ahdistus ("Miksi osallistuin? Miksi?!") vakuutti tammaparan siitä että täältä ei kotiin palattaisi kuin korkeintaan jalat edeltä mustassa autossa. Koska en myöskään itsenäisenä savolaismiehenä ollut pyytänyt apukäsiä mukaan — kyllä mie pärjään, ei tartte auttaa — oli jo pääseminen verryttelyyn saakka palkitsemisen arvoinen suoritus. Ilmoittautuminen käteismaksulla pärräävä puokki narun päässä; varustaminen kun hevonen melkein kaataa kopin koittaessaan pyörähtää ympäri ohimenevän ratsukon perään; selkäännousu vauhdin ollessa jo valmiiksi valehtelematta 150 km/h; joo-o, päivän on parempi olla vaivan arvoinen. Kirjava kiiturini korskui ja lenteli, teki sivuloikan säikähtäessään toisen verkkaajan kolauttamaa puomia, nosti turpansa kohti aurinkoa, tanssahteli ja sättäsi, eikä varmasti vahingossakaan kuunnellut mitä satulasta koitin epätoivoisesti sille sähköttää. Tuntui että ajauduimme verryttelyesteelle aina vain oikeasta suunnasta puhaltavan tuulen ansiosta, sillä kontakti hevoseen oli totaalisesti kadonnut. Esteen mataluuteen nähden hervottoman kokoisen loikan jälkeen siirsin ulko-ohjaa valmiina kääntämään takaisin uudelle yritykselle, mutta olipa tuntuma löllö...
Kuolaimet roikkuivat ryntäillä. Ja minä kun olin kuvitellut ettei huonompia noppia olisi onnetar voinut tarjota. Kissankitit! Nivelkuolaimet hölskyivät iloisesti Drunan hikistä rinnusta vasten pelkkien ohjien varassa. Kuinka se oli edes mahdollista? No, unohtamalla esimerkiksi laittaa soljet kiinni naftaliinista kaivettuja kisavermeitä kasatessa, minkä loistavasti tänään kaikelle kansalle havainnollistin. Mielessä oli tasan tarkalleen yksi sana, ja se oli supisuomalaisen suora perkele. Looppina, toistonopeus noin kolme sanaa sekunnissa. Todellisuus vasta paljastui hiljalleen: olin turhankin lennokasta laukkaa esittävän remontin selässä, vieraalla paikalla, tuntemattomien ratsukoiden seassa, kaikki tämä ilman vähäisintäkään kontrollia. "Käynti, käyyyyyyyntiiii... Käyyyntiiiiiiiii..." Oliko sanoista apua? Ei. Kotona puhe meni ehkä läpi, mutta nyt korvat eivät pyörähtäneetkään äänenlähdettä päin. Yhtä suuri vaikutus oli istunnalla: reisien puristus, tiukka keskikorsetti, stabiilit lonkat — niillä kaikilla olisi voinut heittää vesilintua. Oli aika siirtyä suunnitelma B:hen ja kerätä ohjat käteen niin että saisin ne kaulanaruksi ja koittaa himmata niillä vauhtia alas. Suunnitelma C oli yrittää ohjata Druna nurkkaan, ja Ö:ssä hylkäisin uppoavan (?) aluksen ja hyppäisin naama peruslukemilla pois kyydistä. Toivoa tosin sopi ettei aakkosissa tarvinnut sinne asti mennä, sillä voipi olla ettei sen jälkeen tarvitsisi naamaa enää Pähkinälaaksossa näyttää... Ei sillä ettei päästettäisi, mutta en todellakaan ikinä kehtaisi edes silmiäni tähän suuntaan räpsäyttää.

Voitto se oli puolikaskin voitto. Pysähdyksiin en Drunaa saanut, mutta viritelmälläni sain hieman muunneltua päättömän kaahauksen kurssia. Kaikessa kauhussani en luojan kiitos huomannut miten muut ratsukot olivat pysähtyneet polttamaan tuijotuksellaan ihmiskammoista hipiääni, sillä se olisi ollut viimeinen niitti. Jostakin syystä keskityin sen sijaan vain poskihihnoihin, jotka vapaana läpättivät hauskasti ratsun poskia vasten. Alitajuntainen kriisinhallintakeino? Kenties. Tältä varmasti tuntui ennen kuolemaa: autuas rauha ja hyväksyntyä väistämättömän edessä. Olin valmis. Hyvästi kaikki. "Ptruuu seis! Seiiiiiiiiiiiiiis, ihan rauha... Seiiiiiis..." Kuvittelinko vain, vai hidastuiko tahti? Hidastui se, ja lopulta laukka hiipui isoksi raviksi, joka taasen pysähtyi kuin seinään niin että olisin kellahtanut etukautta alas ellei Drunan hapsottavien nystyjen koristama niska olisi ponkauttanut allekirjoittanutta takaisin satulaan kuin vieterilelun. Nostin silmille valahtanutta kypärää vasta kun olin evakuoinut itseni omatoimisesti alas satulasta ja melkein suudellut maankamaraa siitä varmuudesta minkä se saappaitteni alla takasi. Druna seisoi vieressä pää pystyssä kuin laama, juuri sen näköisenä ettei tiennyt minne sinkoaisi seuraavaksi. Perhanan tamma, kohta vaihdankin sen laamaan… Katselin ympärilleni päästäkseni kärryille tapahtuneesta. Nähtävästi siinä vaiheeessa kun sieluni oli irtaantunut ruumiista ("You're on your own man" se sanoi ja kohosi kohti pilvenreunaa), joku nerokas oli keksinyt sitoa liinan aitaan ja sen avulla ajaa Drunaa aina vain pienemmälle alalle. Luultavimmin se oli tuo hauskan näköinen mies, jonka tiesin talliin kuuluvan vaikken nimeä saanutkaan päähäni. Puhui ruotsia, iloinen ekstrovertti, täysi vastakohtani siis. "Tota, sun vuoro on seuraavana," kuului varovainen ilmoitus portilta nyhertäessäni naama punaisena kuolaimia takaisin yhteen poskihihnojen kanssa. Kaikella oli hopeareunuksensa. Ainakaan suoritus ei voisi mennä verryttelyä huonommin. Eihän? Sen saisin selville pian.

Päiväkirjamerkintä 9/4/20
Närhimäki, Pölhö

Drunalla on nyt pieni kriisintapainen käynnissä. Vetta varsoi toissapäivänä (mikä karvapallero orivarsa ♥) ja on nyt viettänyt muutamia öitä karsinassa pienokaisensa kanssa. Vaikka karsinoilta on suora näköyhteys pihattoon, on Druna silti ollut aivan maansa myynyt jäädessään yksin pihattoon. Se huutaa surkeasti pitkin yötä karsinoille sellaisella hevosen surkealla itkuäänellä, ja minä valvon torpassani omatunnontuskissa kieriskellen...
Miun oli tarkoitus pitää tuoretta äitiä vauvoineen karsinassa ensimmäisten viikkojen ajan, mutta Drunan vuoksi kaksikko on pistettävä kyllä jo nyt yöksikin pihattoon. Onneksi yöt ovat lämpimiä... Druna on kyllä ihan reppana, se ei siedä olla yksin hetkeäkään eikä sille nähtävästi riitä pelkkä näköyhteys toisiin hevosiin. Onhan se totta joo, että kosketus toisiin hevosiin kuuluu perustarpeisiin, mutta voisi nyt väliaikaisesti edes sen 6 h pärjätä turpailematta Vetan kanssa. Vaan kun ei voi niin ei voi.

Päiväkirjamerkintä 4/3/20
Närhimäki, Pölhö

Tähän sopisi parhaiten kommentoida että lol äksdee, me nimittäin startattiin meidän eka yhteinen esteluokka ikinä — hurjan korkea puomiluokka, ja voitettiinkin se vielä. Tosin johtunee siitä että suurin osa kymmenestä osallistuneesta taisi olla aloittelevia poneja... Mutta hei, niin mekin oltiin ihan n0b0ja! Drunaa jännitti vähintään yhtä paljon kuin miua, ja verkassa me poukkoiltiin miten sattuu: eihän Drunan kanssa oikeastaan paljon mitään oltu vielä tehtykään, eli olin Vetan menestyksestä innostuneena haukkaamassa ihan liian isoa palasta. Onneksi puomeja ei ollut kuin 12 kpl ja rata helposti muistettavissa, sillä kerran meinasin jo sen unohtaa ja yhden kaarteen annoin Drunan kaatua sisään niin että askeleet sössööntyivät ja meinasi kavio kolahtaa. Rata ei todellakaan ollut mikään hieno ja ratsastin päin pyllyä, jos kyseessä olisi ollut aikaluokan sijaan taitoratsastus niin en olisi todellakaan edes sijoittunut. Joten kiitos ja anteeksi kaikille niille, joiden ansaitsemat sijat me vietiin rumalla kaahotuksella ja onnenkantamoisilla...
Suomeksi sanottuna, selvittiin siis ihan silkalla tuurilla edes puomiluokasta. Ehkä me harjoitellaan vielä kotona lisää ennen kuin lähdetään uusiksi urheilemaan. :D

Päiväkirjamerkintä 10/1/20
Närhimäki, Pölhö

Huh, kaikeksi (ja kaikkien) onneksi Druna ihan oikeasti olikin hermona vain muuton vuoksi. Nyt kun se on saanut kotiutua, on hyppypomppuloikkia tullut aina vain vähemmän. Kyllä Druna edelleen säpsyy, mutta nimenomaan vain hätkähtelee ja korisee, eikä lentele länteen ja itään. Selässäkin olen muutaman kerran käynyt: ihan pihassa vain käynnissä testaillut ja taivutellut, mutta ratsastusta sekin.
Druna on myös päässyt vihdoinkin pihattoon Vetan seuraksi. Isolla Mammalla oli jonkun aikaa surku kun Striksi muutti pois (eikä ollut ainoa, voi miksi möin ponini?!), ja se hengaili aidan vieressä Drunan seurana päivät, tuijotellen irtokarsinoille öin: Drunakin pitkin pikkutunteja aina hirnui olemassaoloaan uudelle kaverilleen. En tahtonut kiusata tammoja enää pitämällä niitä erillään, joten toissapäivänä sitten kylmänviileästi heitin Drunan aamulla suoraan pihattoon. Yhtään ainutta vingahdusta eikä kiljahdusta vaihdettu, vaan neidit haistelivat toisiaan, totesivat tutustuneensa tarpeeksi jo aidan yli ja menivät sitten yhdessä tuumin syömään aamuheiniä. Druna ei ole koskaan ennen asunut pihatossa, mutta eiköhän loimien kanssa siitäkin selvitä.

Päiväkirjamerkintä 23/12/19
Närhimäki, Pölhö

En tiedä että mitäköhän olen nyt oikeasti mennyt tekemään. Ostin aika heräteostoksena (no, toisaalta, mikä miun hevonen EI olisi sellainen) tämmöisen kirjavan puokkitamman, joka heti ekana pihaan päästyään alkoi pomppimaan jokaiseen suuntaan niin että roikuin vain rättinä narun päässä ja ohjasin lentävän hevoseni vain vaivoin karsinaan jatkamaan pärräämistään.
Mitenkä tähän oikein tultiin? Syyttäminen on nettihevoskauppaa jälleen kerran, pitäisi varmaan pistää jotkut estot jo kännykkään! Etsin Striksin tilalle vähän isompaa ratsua, kun silmiin osui kuva kivasta kirjavasta tammasta laiduntamassa. Se oli syntynyt Norjassa, viety Latviaan kasvamaan kisahepoksi ja paljastuttuaan siihen kelpaamattomaksi tuotu Suomeen välityksen kautta myyntiin. Hinta ei ollut paha, vähän paremmaksi harrastekisakamuksi sitä myytiin — tiedättehän, kun ei taidot riitä kansainvälisille kentille mutta suku on loistava. Ei miulla ollut mitään himoa ostaa estehevosta, varsinkaan puoliveristä, mutta myyntitalli oli vain 50 km päässä... Mitä voisin hävitä jos käyn katsomassa?

No esimerkiksi 5000 v€ ja bensarahat. Drunassa jokin iski heti: se oli testitilanteessa menevä ja aika herkkä, mutta kiltti ja kuuliainen ilman mitään ylimääräisiä elkeitä. Ja voi vitsit mikä ponnu sillä oli! Uskaltauduin hyppäämään vain 70 cm esteitä (en ole mikään esteratsataja nääs), mutta Druna hoiti homman kotiin miunkin puolesta. Voipi olla että skill at arms-rata on vielä liian jännittävä sille enkä itse tahdo ainakaan isoilla radoilla kisata esteitä, mutta en saanut kotiin ajaessani Drunaa mielestäni. Illalla olin jo vakuuttunut löytöni loistokkuudesta, joten sovin kaupat puhelimessa.
Sitten kopista tuleekin ulos ihan toinen hevonen kuin se jota kävin testaamassa. Miksi Druna oli niin hermostunut tultuaan Närhimäkeen? Kun sain sen karsinaan, alkoi armoton pyöriminen ja pihattolaisille huutaminen, heiniin ei Druna malttanut edes koskea. Toivottavasti se asettuu pian taloksi. Kahden viikon jälkeen kaupasta ei palautusoikeutta nimittäin ole, ja miulla ei kyllä moti riitä tämmöistä hyppyhernettä kaitsemaan.


Tekijänoikeudet    Ulkoasu sekä kaikki sisältö on Marjahillan käsialaa ellei toisin mainita    ✧    tämä on täysin kuvitteellinen sivusto    ✧    toiminnassa vuodesta 2019