Hauyni RR

          
NimiHauyni RR "Vattu" Rotu, sukupuoliSuomenpuoliveri, ori
Syntymäaika09.11.12, M Layouts / raitatossu.net/mayflower Rekisterinumero PKK3521
VäritysRuunikko läsipää Säkäkorkeus170cm
KoulutustasoGrand Prix, 160cm PainotuslajiKoulu ja esteratsastus
KasvattajaOresama (VRL-02753) OmistajaAnsamaa (VRL-14810)

Hoidettaessa Vattu on utelias ja vähän vähemmän kuuliainen. Se ei litistele ihmisiä seiniin, mutta saattaa potkaista tai talloa varpaasi "vahingossa" tietysti. Ei tahallaan tapa ihmistä, mutta on toisinaan kovin varomaton. Kavioidenkin nostaminen voi olla toisinaan hankalaa, jos orin keskittyminen on lähimmissä tammoissa, mutta ehkä se pitää ymmärtää. Suuren ihmismäärän edessä oria on sen sijaan suorastaan mahdoton hoitaa, koska se keskittyy ainoastaan huomionosoitusten hankkimiseen. Mieluusti Vattu myös keikistelee taluttaessa - hypähdellen oudosti häntä soihtuna. Mieleen saattaa nousta, että ori on saanut jonkun sairaskohtauksen, ei huolta, se menee ohi kunhan yleisö häipyy.

Varusteiden kanssa Vattu on helppo - se ei tee mistään varusteesta sen suurempaa numeroa. Kunhan vain et laita varusteita sen päälle, niin ne saavat olla rauhassa. Eikä ori ketään ole tappanut vielä, jos ne on päälle pukenut, mutta suojavarustuksena pitää olla kypärä, hanskat sekä haarniska suojaamaan hampailta ja kavioilta. Eläinlääkärit ja kengittäjät ovat orin ystäviä. Ori pitää heistä ainakin niin kauan, kun ei ole oma vuoro. Vatun vuoron koittaessa kannattaa varautua erilaisin herkuin, anomuksin ja kirjallisin sopimuksin. Varaudu myös menemään polvillesi rukoilemaan suostumusta toimenpiteisiin. Joskus onnistaa, yleensä ei.

Ratsuna Vattu on erittäin reaktiivinen ja säpäkkä - sekä muuten vain ihan täyden kympin kus*pää. Se vaatii kuskiltaan kokemusta, taitoa sekä pehmeitä apuja liikkuakseen puhtaasti - tai ylipäätään liikkuakseen mihinkään. Orimaisia piirteitäkin ilmaantuu joskus eli aina, eikä ole välttämättä järkevintä viedä oria sinne, missä on toisia oreja ja tammoja samassa tilassa. Yksittäinen tamma tai ori ei ehkä ole ongelma, mutta jos kentällä on molempia, voi pienen oriparan pää mennä solmuun. Yleensä keskittyy ratsastajaansa kuitenkin moitteettomasti ja yrittää heittää tämän selästään mahdollisimman nopeasti. Kouluratsastuksessa näppärä, mutta erittäin herkästi hermostuva Vattu osaa halutessaan paljon. Se ei kuitenkaan siedä ratsastajaltaan virheitä ja lämpenee helposti tehtäviä tehdessä. Ei kestä voimakkaita pohjeapuja tai ohjista riehtomista, vaan toimii lähes ajatuksella sekä tietysti istunnalla. Hermostuu ja stressaantuu ratsastajista, jolla kädet vispaavat kuin kermavaahtoa tehdessä. Myöskin liiallinen pohkeella naputtelu aiheuttaa orissa inhon puistatuksia - jotka siis ratsastajan kannalta saattavat muistuttaa jättipukkeja. Tasaisilla avuilla ja istuntapainotteisella ratsastuksella Vatusta saa kuitenkin liikettä irti enemmän kuin tarpeeksi - pukkilaukan muodossa ainakin. Lisäksi ori taitaa jos jonkunmoisia liikkeitäkin - esimerkiksi liiskaa ratsastaja aitaan, tee tasajalkapomppuja, revi ohjat ratsastajalta ja ehdottomasti näyttävimpänä Vattu osaa nousta takajaloille! Mutta ei valitettavasti käskystä..

Esteillä nenänsä nyrpistelijä ja yksinkertaisesti idiootti - pahoittelut, korjataan muotoon: reaktiivinen ja hieman hölmö. Jos este on liian oudonnäköinen, ei sen yli voi hypätä. Jos ratsastaja unohtaa yhdenkin askeleen ratsastuksen, ei Vattu halua hypätä. Jos pusikossa on kissa, jos este on erilainen mitä viimeksi - jos, jos, jos ja jos. Vattu osaa hypätä niin halutessaan erinomaisesti ja vaikka miten korkeita. Mutta useimmiten se kadottaa kaiken miehisyytensä, muuttuu neidoksi pulassa ja tukeutuu ratsastajaansa kuin hukkuva oljenkorteen. Päättäväisyydellä, hyvillä suhteilla ja ohjien pitämisellä omissa käsissä pääsee pitkälle - niin Vattu kanssa hypätessä kuin bisneksissä. Oikeanlaisen ihmisen kanssa onnistuvat ne esteetkin ja ori on erittäin upea ratsu hienoine hyppytyyleineen - olettaen, että Vattu ei päätä tiputtaa ratsastajaansa esteen päälle kieltämällä tai pukittamalla ihan vain huvin vuoksi. Ei se sitä kovin usein tee, älä huoli!

Maastossa Vattu on duracellpupu, joka osaa käyttäytyä - erittäin huonosti. Ori rakastaa pitkiä laukkapätkiä - joilla voi viedä ratsastajaa niin kovaa kuin lähtee. Toisinaan innostuu hiukan pukittelemaan innostuessaan vauhdista, mutta tottelee yleensä hidastavia apuja - tehden äkkipysäyksen. Joskus harvoin Vattu saattaa rauhoittua maastossa kulkien vihikoiran tavoin nenä maassa. Silloin kannattaa ottaa hetkestä ilo irti ja varautua sitä seuraavaan pukkilaukkaan. Maastoesteillä ori sen sijaan on varsin taitava ja nopea. Se osaa kiertää esteen kuin esteen! © VRL-14703

Sukutaulu

   Daily lion RR Daily Spider RR
169cm, YLA2, ERJ-I, KRJ-II
    VH00-000-0000
    Musta, 168cm
Royal Tiger RR
168cm, YLA2, ERJ-I, KRJ-I
   Ghoulia RR Hey-Ho Jack RR
165cm, YLA2, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-III
    VH00-000-0000
    166cm, YLA2, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I
Ghost RR
166cm, YLA2, ERJ-I, KRJ-II

Jälkeläiset

Varsat
00.00.0000 Varsan nimi Sukupuoli Emän nimi

Kilpailutulokset

PKK —
15.02.2020 De Civitate Deorum Puoliveriorit LKV EO-sert, BIS2 KTK-sert — tuom. Elisa "EM: tekniikka"
29.02.2020 Kuuran talli Rakenne: orit EO-sert — tuom. Elisa "EM: väri"
05.03.2020 Kurjenpesä Rakenne: orit EO-sert — tuom. Lissu T.  "EM: tekniikka"


ERJ — 5KPL
06.03.2020 Elohilja 150cm 2/28
10.03.2020 Elohilja 150cm 5/28
10.03.2020 Elohilja 150cm 2/28
13.03.2020 Elohilja 150cm 5/28
13.03.2020 Elohilja 150cm 2/28

 
Ulkoasu © M Layouts         Muokkaus © Marjahilla         Tämä on virtuaalitalli