i. Crimson ewb, prt, 168 cm	ii. Rufescent ewb, prt, 169 cm	iii. Cimmaron
		iie. Devilish
	ie. Fuchsia ewb, rn, 166 cm	iei. Mahogany
		iee. Fainthearted
e. Cherry Rose ewb, prt, 165 cm	ei. Bloodthirsty ewb, trn, 170 cm	eii. Bloodshot
		eie. Burnt Sienna
	ee. The Cherry ewb, rt, 161 cm	eei. Deceitful
		eee. Pusillanimous

   o/t. Nimi, s. 00.00.0000 (Nimi)

i. Crimson viettää onnellisia eläkepäiviä omistajansa luona. Tällä hetkellä 27-vuotiaaksi kerennyt punarautias ori valikoitui orikavalkadin tarjonnasta Cherry Roselle luonteensa, rakenteensa ja monipuolisuutensa vuoksi. Crimson on toki esteradoilla vakuuttanut 150cm luokissa, mutta myös kouluratsastuksen puolella vaativissa luokissa. Korkeutta orilla on 168cm ja on yleensä kokoa periyttänyt hyvin jälkikasvulleen, mutta Serpentine jäi silti molempia vanhempiaan pienemmäksi – ei onneksi paljoa. Crimson on edelleen muutamalle tammalle joka astutuskaudella tarjolla, mutta pääasiassa se viettää rauhallista eläkeläisen elämää. Iästään huolimatta, se tiineyttää tammat erinomaisesti.
ii. Rufescent Tässä on ori, jolta ei kapasiteetti loppunut kesken! Rufecent kisasi 160cm rataesteillä ratsastajansa kanssa lähes aina sijoittuen ja kotopuolessa sillä testattiin joskus huvin vuoksi korkeampiakin esteitä, eikä esteiden nosto pykälällä tai parilla tuntunut tällä missään, vaan esteet ylittyivät hienon ilmavaran kera. Orin heikkoutena oli sen koko, sillä 169cm korkea jykevä ori ei kääntynyt samalla tapaa kolikon päällä kuin siroimmat. Punarautiaan orin geenit olivat hyvin dominoivia verrattuna tammoihin, sillä suurin osa tämän jälkeläisistä on orin tapaan punarautiaita ja kookkaita.
ie. Fuchsia on hieman suvun musta lammas – tamma yritti kovasti uraa esteillä, mutta se oli lähes jatkuvasti saikulla jonkin vamman takia. Ei ikinä minkään isomman jutun takia, mutta lähes jatkuvia flunssia, imppareita tai kavion halkeamia irti poljettujen kenkien takia. Tästä syystä tamman kanssa jossain kohtaa luovutettiinkin ja 166cm korkea ruunikko siirtyi jalostukseen. Fuchsialla ei siis paljoa ole kehuskeltavaa esteradoilta, mutta mainio emätamma se oli kaikille viidelle varsalleen.

e. Cherry Rose kisasi esteratsastuksessa omistajansa Charlotte Smithin kanssa Iso-Britannian alueella. He hallitsivat pohjoisten alueiden kisoissa melko vahvasti, eli kun ratsukon nimi näkyi osallistujaluettelossa, oli voittajaveikkaus vahvasti heidän puolellaan. Punarautiaalla tammalla ei oikein harja tahtonut kasvaa, vaan sillä oli vain muutama hassu haiven siellä täällä, mitä ei paljoa tarvinnut kisoihin letitellä. Tästä tämä 165cm korkea ratsu olikin helposti tunnistettavissa, minne vain menikin. Onneksi kyseessä ei ollut periytyvä ominaisuus, vaan tamman neljällä varsalla on normaalisti jouhet kasvaneet.
ei. Bloodthirsty oli upea englantilaisen puoliverisen edustaja – kevytrakenteinen, kookas ja vahva. Bloodyksi kotoisasti kutsuttu hevonen teki upeaa uraa estekentillä ja periytti jälkeläisilleen erinomaista hyppytekniikkaansa. Korkeutta tummanruunikolla orilla oli 170cm, mutta se sai pitkät miesratsastajansakin näyttämään selässään pieniltä. Bloody oli luonteeltaan hieman hankala ja vaati käsittelijältään jämerää otetta. Sillä olikin maine ”miesten lempparina”, sillä tallin miehet tykkäsivät sen kanssa machoilla.
ee. The Cherry kuvankaunis raudikko, jolla oli isot valkoiset merkit jaloissaan ja päässään. 161cm korkea tamma suoritti esteratsastuksessa 140cm tasolla kansainvälisesti, lähes tulkoon aina puhtaita ratoja tehden. Cherrie-nimellä tunnettu tamma sai kaksi tammavarsaa esteuransa jälkeen – Cherry Rose on näistä vanhempi ja nuorempi on Cherry Lady. Molemmat varsoista jatkoivat emänsä jalan jäljissä esteuralle ja Cherrie itse nautti eläkepäivistä 22-vuotiaaksi asti, kunnes se lopetetiin pahaksi äityneen ähkyn seurauksena.

© Veera R.

Tämä hevonen kilpailee porrastetuissa.
Sen ominaisuuspisteitä voi tutkia vrl profiilista.



Jaoksettomat 3kpl
20.05.22 Seppele, Seppele Cup, 120cm, 4/30 (0-0vp)
09.07.22 Shelyes, Sommersolverv, 120cm, 2/84 (0vp)
04.09.22 Kultasaari, Kultasaari Cup, 130cm, 4/31 (0vp)

Who forgot the mean girls? 4/2022
© Marjahilla

Sade ropisi tallipihalla, kun kello läheni kymmentä. Vihasin pimeää ja sadetta yhtäaikaisesti, en erillään. Yhdistelmä pimeyttä, eli en näkisi kunnolla ja sadetta, eli en myöskään kuulisi kunnolla. Mutta tänään oli käynyt jonkinlainen kommunikaatiokatkos työntekijöiden välillä, minkä johdosta Sienna ja Safi oli jätetty ulos. Muut hevoset olivat jo päälle tunnin loikoilleet sisällä lämpimässä ja syöneet iltaheinää.
Yhtäkkiä ajatus siitä oliko sittenkään kyseessä väärinymmärrys, häilyi mieleni perukoille. Nelivuotiaat osasivat olla haastavia, mutta tämä kaksikko taisi olla pelottava. Safi oli tammoista helpompi, se oli oikukas, mutta kuitenkin käsiteltävissä. Punarautias tarhakaveri Sienna oli, yksi vaikeimmista hevosista sitten villi mustangi Buuriin. En halunnut täysin myöntää sitä että meillä saattoi olla käsissämme melkoinen ongelma. Mutta olisiko työntekijöiden kesken voinut olla välttelyä, kenties huikattu nopeasti olan yli “hae sinä ne loput kaksi.” ja paineltu matkoihin varmistamatta kuuliko toinen.

Safi oli järkälemäinen ja vetäisi kenet tahansa perässään läpi pihamaan. Siennalla oli tapana tehdä samaa, mutta lisäksi tämä puri, mikäli aisti pienenkään epävarmuuden käsittelijässään. Olimme palaverissa hieman sivunneet asiaa ja jatkotoimenpiteistä oli sovittu, olin myös antanut ohjeet tarhaan vientiin ja hakuun “ei koskaan yksin, jos yhtään pelottaa.” ja tässä sitä oltiin, tytöt edelleen ulkona sateessa, muut sisällä ja valotkin sammutettuna.
Pitelin märkää päitsi paria kädessäni ja vihelsin vasten sateen kohinaa. Sää oli tehnyt tehtävänsä, molemmat tulivat kiinni porttiin ja hirnuivat kimakasti. “Oi teitä.” puuskaisin, kun näin kaksikon kuraiset ja sateen runtelemat päät taskulamppuni valokeilassa. Kerrankin ei tarvinnut suostutella Siennaa, tämä antoi laittaa päitset mukisematta. Kun molemmat oli kiinni, lähdimme kohti ovia.
Oli luojan lykky että olin edes päättänyt piipahtaa paikalla tarkistamassa että kaikki oli varmasti suljettuna ja sähköt niin kuten oltiin myrkyn uhan alla sovittu. Olin seissyt sulaketaululla rakennusten takana ja kuullut tömistelyä, ensin olin ihan varma että pihalla on jokin eläin, siis muu kuin hevonen. Sitten olin kuullut korvia vihlovan hirnahduksen.

Nappasin kiinni tallin oven kahvaan, kuin olettaen ettei meillä mitään turvatoimia ollut, kuten ei juuri ennenkään. Mutta karmaiseva totuus valkeni heti, mikään ei inahtanutkaan. Suomessa meillä oli ollut ovet salvalla, täällä ne menivät lukkoon tiettyyn kellonaikaan ja avain oli tarpeen. Safi ja Sienna pyörivät takanani ja tunsin, miten narut alkoivat sotkeentua. Kaivelin taskujani, ei avainta. Katsahdin ovien viereiselle pienelle näytölle, joka oli vain hätätapauksia varten, siihen tarvi näppäillä koodi, jonka tallilaiset tiesivät. Ovet aukeaisivat, mutta niitä ei saisi enää takaisin kiinni. Mainiota esimerkiksi tulipalo tilanteessa, mutta ei juuri nyt. Miten olin unohtanut tämän?
Ei auttanut, lähdin hysteeristen tammojen kanssa kohti latoa, se saisi toimia suojana. Yritin matkalla nopeasti selvittää sotkeutuneita naruja ja oikaista päitsiä, mutta tilanne oli hektinen kuin mikäkin. En panikoinut, minua ei pelottanut, olin vain erittäin turhautunut. Vedin ladon oven sivuun ja jossain jyrähti.
Tammat säntäsivät juuri ilmestyneestä, kapeasta oviaukosta sisään ja työnsivät minut siinä samalla maahan. “Au!” huudahdin ja katsoin käsiäni, lattialla olleet pikkukivet eivät tehneet hyvää paljaille kämmenille. Safi ja Sienna korskuivat ja puuskuttivat kasattujen heinäpaalien vierellä, täysin aloillaan. Päästin ne irti, vaikka kädet eivät meinanneet enää toimia kohmeisina.

Olisi päästävä autoon jääneelle puhelimelle ja soitettava Doc avaamaan ovet. Ihme ettei se lurjus ollut jo lähtenyt perääni tarkistamaan, mikä ihme täällä kesti. Tuttu mersun maasturi odotti parkkipaikalla, näin puhelimeni vilkkuvan etupenkillä. Valo sammui juuri kun sain vekottimen käteeni. Dochas oli sentään soittanut 2 kertaa, viimeisin juuri äsken. Soitin tälle takaisin ja käynnistin auton lämmitelläkseni. Safi ja Sienna pärjäisivät ladossa ja siellä riitti syötävää, mutta se oli kylmä, äänekäs ja vetoisa, pelkäsin niiden nappaavan kuumetta tai saavan entistä hermoheikommat olemukset.
“Mä jo lähdin ajamaan.” Dochas vastasi heti muutaman tuuttauksen jälkeen. “Hyvä, kiitos. Safi ja Sienna oli jätetty ulos, mulla ei ollu mukana avainta talliin ja kädet ja polvet verillä maassa möyrimisestä. Tammat on ladossa.” Tiivistin ja huokasin väsyneenä. “Kohta siinä!” Dochas vastasi tiukasti ja sammutti puhelun. Tämä ei takuulla ollut tykännyt uutisista liittyen miljoonan dollarin arvoisiin hevosiinsa.

Kotona pääsin kuumaan kylpyyn, pidin polvet ja kämmenet vesirajan yläpuolella, jotta saisin kokemuksesta mahdollisimman rentouttavan, ei kirvelyä kiitos. Nyt lepäisin, sitten söisimme vielä jotain mieheni kanssa ja lopulta silkkilakanoiden väliin nukkumaan. Aamutallista tulisi vähintäänkin mielenkiintoinen. Saapuisimme paikalle tuntia myöhemmin normaalista, jotta unta tulisi siedettävä määrä. Sielläpähän pohtisivat miksi Siennan ja Safin ovissa lukee “Ei ulos ennen kuin Doc tulee, mitatkaa kuume jos uskallatte.”